E-miksaus on online tai etämiksaamista
Mitä on e-miksaus, onlinemiksaus tai etämiksaus?
E-miksaus on ääniraitojen miksaamista, editoimista ja raitojen käsitelyä, joka lopussa lähetään internetin yli työn tilaajalle tai muulle taholle. Työn tilaaja lähettää raakaraidat miksaajalle ja miksaaja lähettää raidat takaisin joko tilaajalle tai masterointistudioon. Mutta mitä tapahtuu siinä välissä?
Raitojen sisältöön tutustuminen
Kun miksaaja saa raidat itselleen, pyytää hän yleensä mukaan referenssimiksausta ja referenssibiisiä, jolta biisin fiiliksen ja teknisen osan tulisi kuulostaa. Tekniselle osalla tarkoitan sitä, että biisin balanssi ja ekvalisaatio olisi suht samankaltaista kuin referenssi, johon miksausta sitten verrataan.
Ennenkuin miksaus alkaa, niin osapuolet sopivat siitä, että editoiko miksaaja raidat vai tulevatko ne miksaajalle valmiina editoituna. Kun nämä asiat ovat plakkarissa, niin miksaus voi alkaa. Miksaaja kuuntelee asiakkaan lähettämän demomiksauksen ja päättelee siitä, millainen tunnelma ja millainen miksauksen tekninen rakenne on. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle, koska asiakkaalla on kuitenkin jonkinlainen visio siitä, millaisen lopputuotteen tulisi olla. Ajatus että pitää sitä visiota suuntaviittana ja pohjana on mainio, ja sille on hyvä rakentaa entistä ehompi ja paremmalta kuulostava miksaus.
Nyt miksaaja voi värikoodata raidat omien mieltymyksien mukaan. Tämä on siinäkin mielessä tärkeää, että miksaaja on heti kartalla siitä, missä on mitäkin soundeja kun värit ovat tuttuja. Raidat nimetään jos niitä ei ole nimetty etukäteen. Pidä nimet mahdollisimman yksinkertaisina ja selkeinä. Kuuluisa miksaaja Chris Lord Algekin toteaa, että tällaiset pikkuasiat tekevät joko amatöörin tai ammattilaisen. Ethän sinäkään halua omalle kontollesi sillisalaattiprojektia.
Raitojen editointi
Raitojen editointi voi tuntua tylsältä ja työläältä puuhalta. Ja onhan se puurtamista. Mutta se on pakko tehdä, jotta miksaus kuulostaisi kaupallisessa mielessä varteenotettavalta. Kun raitaa editoidaan, niin siinä siistitään raitojen alut ja loput fade in ja fade out toiminnoilla. Raitoja myös saksitaan, jotta raidan sisäisiä osia voidaan siirrellä ajan suhteen. Esimerkiksi leikataan bassokitaran yksi nuotti ja siirretään sitä niin, että se osuu ajallisesti aivan samaan kohtaan kuin bassorumpu. Tällä tavoin soittajien performanssia tiukennetaan. Esim monissa hevigenreissä editointi on tehty kellontarkaksi, ja kuulostaa siltä, että orkesteri soittaa ultratiukasti. Raitojen virettä korjataan. Ei ole enää väliä sillä, että soitto ei mene ihan oikessa sävelissä, koska tätä on todella helppoa korjailla jälkikäteen. Laulujen virityksessä ovat alalla vakiintuneet joko melodyne tai autotune plugarit. Cubasessa on oma variaudio korjausjärjestelmä jota itse käytän.
Miksaus on kilpajuoksua kellon kanssa
MItä kauemmin olet miksauksen kanssa tekemisissä, sitä enemmän perspektiivisi katoaa. Tästä syystä huolellinen etukäteisvalmistelu on tärkeää. Koska kello tikittää, niin sinulla pitää olla työkalut heti esillä ja valmiina käyttöön. Tässä tulemme templaten, eli valmiiksi rakennetun miksauspohjan tärkeyteen. Sinulla pitää olla miksaustemplate, missä sinulla on efektiketjut, prosessorit ja masterbuss ketju valmiina ja tarkkaan harkittu. Template kehittyy kokoajan matkanvarrella mitä enemmän biisejä miksaat.
Nyt olemme siinä pisteessä että alkuvalmistelut ovat siinä tolalla, että voit kuunnella ensimmäistä kertaa referenssi, eli demomiksauksen. Tee kuunnellessa huomioita ja analysoi miilainen biisin tunnelma ja tekninen rakenne on. Tämän jälkeen onkin aika nostaa hihat ylös ja alkaa hommiin.
Lunttilapun aka cheatsheetin käyttäminen
Jokaisella miksaajalla on varmasti oma tapansa lähestyä miksausta ja eräs sellainen on lunttilapun käyttäminen ja siihen aina tarpeen tullen vilkaisu. Tämä edistää systemaattisen miksaamisen ottamista käyttöön omissa projekteissasi. Toiset miksaavat fiiliksellä, eivätkä käytä mitään systemaattista metodia. Tämäkin on aivan ookoo. Lopputulos on se joka on tärkein. NIinkuin Andrew Scheps toteaa: vain sillä mitä kaiuttimistä tulee, on väliä.
Jokaisella on omanlaisensa lunttilappu, ja tässä on eräs esimerkki:
- Gainstaging, eli signaaliketjun ja raitojen säätäminen optimiksi kokonaisuutta ajatellen
- Low ja high pass filtterien säätäminen
- Saturaatio eli raitojen kevyt säröttäminen
- Balanssi, soitinten ja laulun keskinäinen suhde
- Ekvalisaatio
- Panorointi, soitinten ja laulun sijoittuminen stereokuvassa
- Kontrasti, miten soittimet sijoittuvat syvyyssuunnassa
- Leveys, miten miksaus soi leveyssuunnassa
- Efektointi
- miksauksen ajoittainen monotsekkaus, tarkistetaan ettei soittimia tai ääniä häviä kun mono on päällä
- miksauksen kuunteleminen useista eri kaiuttimista ja kuulokkeista
- Referenssin kuuntelu ja siihen vertaaminen
MInulla on tarjota sinulle laadukasta e-miksaus palvelua verrattain nopealla aikataululla. Tutustu tarkemmin palveluuni, missä kerron miksauksen hinnoista ja muista ehdoista tarkemmin.
Gainstaging eli signaalitien optimointi
Signaalitien optimointi on sekä yksittäisen raidan säätämistä ihanteelliselle voimakkuudelle, ja kaikkien raitojen yhteisen voimakkuuden säätäminen niin, ettei jouduta tilanteeseen, että tasoja ei voi enää nostaa, kun on aloitettu liian kuumilla signaalitasoilla. Eli maalataan itsensä nurkkaan. Tähän auttaa se että aloitetaan riittävän alhaisella tasolla miksaus. Äänentasoilla saattaa olla tapana voimistua miksauksen edistyessä, kun miksaaja unohtaa pitää kiintopisteen ja sen, että on rakentanut tietyn balanssi ja sitten lähteekin muuttelemaan sitä ja yhtäkkiä huomaakin että kaikkien raitojen äänentaso on noussut. Säädä yksittäinen raita -18dbfs. Tällöin raidan äänen voimakkuus on optimi ajatellen analogiplugareita. Älä käytä tähän työaseman (DAW) omaa mittaria, vaan käytä siihen VU mittaria.
Huolehdi gainstagingista raidan sisäisien plugarien kohdalla. Eli ensimmainen plugari optimaaliseksi ja sitä seuraavat aina viimeiseen asti. Tähänkin vielä lainaan Andrew Schepsiä, joka totesi taannoin, että hän ei välttämättä käytä gainstaginnia ollenkaan. Joten mitä tästä tuumimme. Ei tälläkään ole väliä jos lopputulos soi kauniisti. Mutta on sitä hyvä välillä noudattaa ohjeitakin.
Yli- ja alipäästösuodin
Ylipäästö eli highpass tai lowcut
Alipäästö eli lowpass tai highcut
Sen enempää näiden suotimien tai filtterien sielunelämään menemättä, niin tarkastellaan niitä miksauksen näkökulmasta. Kun otat raidan esille soimaan, niin rajaa näillä filttereille se, että kuinka paljon ala tai ylätaajuuksia haluat raidalla soivan. Nämä ova erittäin käyttökelpoisia työkaluja. Näillä siivotaan raidoilta turhat pois. Pyri käyttämään filttereitä niin, että taustamusiikki soi mattona esilläolevan raidan takana. Näin saat perspektiiviä siihen että kuinka paljon sinun tulisi raidalta leikata. Cubasessa on kätevä LISTEN toiminto, joka tekee juuri tämän.
Saturaatio eli säröttäminen
Netissä on ollut paljon hypeä erilaisista säröplugareista ja niitä onkin vaikka muille jakaa. Miksi säröttää raitoja muuten kuin käyttää sitä perinteisenä kitaraefektina? Särö tuo musiikilliseen signaalin harmoonisia kerrannaisääniä, joka saa signaalin kuulostamaan paksummalta, rouheammalta ja kovemmalta. Särö saa myös signaalin klippaamaan, joka poistaa signaalissa olevia piikkejä madaltaen niitä, ja täten toimii ikäänkuin kompressorilimitterinä. Säröä voi käyttää raitakohtaisesti tai sitten master ulostulossa. Suosittu särö plugari on soundtoysin decapitator.
Balanssi
Balanssi on soitinten ja lauluäänien keskinäinen suhde toisiinsa. Miksausguru Bob Power totesi, että balanssin hakeminen voi olla jo itsessään koko elämänpituinen etsimisprosessi. Siitä onkin hyvä lähteä. Varsinkin silloin kun tuntuu, että itselllä on balanssi haussa, niin ylläolevaan voi olla hyvä turvautua.
Balanssin hakemiseen on monia muutamia tapoja. Varmaan käytetyin on se, että ensin haetaan instrumentti balanssia ja siihen tuodaan laulut, jonka jälkeen instrumenttibalanssia säädetään uudelleen. Yksi tapa on hakea ensin rumpubalanssi ja tuoda siihen laulut ja rakentaa muu soitinbalanssi tähän ympärillä. Eräs tapa on lähteä lauluista liikenteeseen ja rakentaa soitinbalanssi laulun ympärille.
Yksi erittäin hyvä vinkki on se, että jos sinulle tulee tunne, että joku ei kuulu, niin kysy itseltäsi mitä voin laskea, jotta se joku raIta kuuluisi. Eli älä nosta sitä kuulumatonta raitaa, vaan laske muita.
On tärkeää tuntea se genre mitä miksaat. Eri genreissä on erilaisia balanssivaatimuksia. Esim räpissä rummut ja vokaaliosuudet dominoivat. Metallissa murskaavat kitarat jyräävät. Dance musiikissa basari lyö kaiken musiikin yläpuolella.
Ekvalisointi
Ekvalisointi on tietyn taajuuden korostamista. Voisi ajatella niin, että se on tietyn taajuuden volumenappi. Kun ajattelemme ekvalisaattoria työkaluna, niin meillä on kolme tärkeintä säädintä, jolla ekvalisoidaan. Yksi on GAIN nappi, joka nostaa taajutta ylös tai alaspäin desibeleinä. FREQUENCY eli taajuus nappi, jolla valitaan se taajuus, jota tahdotaan korostaa tai laskea. Ja sitten Q-ARVO. jolla kavennetaan tai levennetään sitä taajuusaluetta joka on valittu.
Ekvalisointi miksauksessa on oma taiteenlajinsa. Ekvalisoinnilla pyritään saamaan soittimista ja lauluäänistä erottelevia ja selkeitä. Siinä poistetaan turhia huminoita ja ikävänoloisia taajuuksia, jotka käyvät korviin. Esimerkiksi hyvä vinkki laulun erottelevuuden parantamiseksi on se, että kun laulu soi musiikin mukana ja tulee olo, ettei laulun sanoista saa kunnolla selvää, niin pyyhkäistään ekvalisaattorilla instrumenttejä läpi, jotka soivat laulun alueella. Kun huomataan että mikä taajuus alue häiritsee laulunerottelevuutta, niin leikataan instrumentista tätä taajuutta pois. Tämä on sitä kun puhutaan, että haetaan kuoppaa laulua varten.
Taajuusalueiden jako kuuteen kaistaan
- SUB BASSO 20-60 hz
- BASSO 60-250 hz
- ALAKESKIÄÄNET 250-500 hz
- KESKIÄÄNET 500-2000 hz
- YLÄKESKIÄÄNET 2000-6000 hz
- YLÄ-ÄÄNET 6000-20000 hz
Hyvä muistivinkki on esim se, että joka kerta kun käynnistät tietokoneesi millä teet musiikkia, niin käyt mielessäsi nämä taajuusalueet läpi. Aloita opettelemalla yksi taajuusalue kerrallaan, niin ne iskostuvat päähäsi.
Erityyppisiä ekvalisaattoreita
Ekvalisaattoreita on monenlaisia kuten: Parametrinen, puoliparametrinen, dynaaminen, hyllyekvalisaattori ja muita, joita ei tarvitse käsitellä nyt miksauksessa. Putkiekvalisaattorit on lämpimiä soundiltaan ja haluttuja työkaluja. Näistä esimerkkinä Manleyn Massive Passive. Tähän on hyvä todeta että, jokaisessa työasemassa nykyään on toimiva parametrinen ekvalisaattori ja sillä voit tehdä oikeastaan kaiken mitä miksauksessa tulee eteen.
Tipi tuovisen sanat Rather cut than boost ovat jääneet vielä vuosienkin varrella mieleeni. Kun leikkaat, niin huomaat yhtäkkiä, miten yläkerta kirkastuu. Kun mutataajuudet ovat poissa, niin soitin tai laulu soi heleämmin.
Panorointi
Ei siis panerointi :). Panorointi on soittimen tai laulun sijoittamista valittuun paikkaan kahden kaiuttimen välisessä stereokuvassa. Tässä artikkelissa ei mennä monikanavajuttuihin, vaan pysytään kahdessa kanavassa. Panoroinnilla luot erottelevuutta soitinten välille. Pyri panoroimaan siten, että stereokuva ei kallistu oikealle tai vasemmalle. Eli tuo joku instrumentti soimaan myös oikealla, jos olet panoroinut toisen soimaan vasemmalla. Tällä tavalla miksaus soi tasapainoisesti.
LCR panorointi tarkoittaa sitä, että kaikki soittimet ja laulu panoroidaan joko kokonaan vasemmalle tai sitten keskelle tai kokonaan oikealla. Tähän on oma koulukuntansa joka noudattaa tätä metodia. Sitten voit tietenkin panoroida soittimia ja laulua myös vasemman ja oikean välillä portaattomasti miten haluat.
Yleensä nykyään tehdään niin että bassorumpu, bassokitara ja bassosoundit, sekä virveli ja laulu panoroidaan keskelle. Poikkeuksena dance ja konemusiikki, jossa on vallalla nykyään paljon stereobassoja. Mutta mikään ei estä sinua kokeilemasta panoroida soittimia aivan niinkuin tahdot. Mm. beatles harrasti yhdessä vaiheessa melko jänniä panorointeja, jossa laulu tuli oikealta ja rummut vasemmalta yms.
Kontrasti eli miksauksen syvyys
NIinkuin esimerkiksi valokuvauksessa kun etualalla oleva kohde on tarkka ja muu tausta on utuista, niin musiikissa on samalla tavalla. Luomme miksauksessa kontrastia siitä, että tuomme haluamamme instrumentin etualalle sekä äänenvoimakkuuden ja ekvalisaation suhteen. Teemme äänestä kirkkaamman. Kun taas joitain soittimia sumennamme ekvalisaattorilla ja laitamme ne soimaan hiljempaa. Tällä tavalla me saamme muodostettua stereokuvan lisäksi myös syvyyssuunnassa tapahtuvaa äänikuvaa. Miksaus tuntuu syvältä. Kun laitamme silmät kiinni, voimme sanoa, että joku instrumentti kuulostaa vaimealta ja on taka-alalla, kun taas toinen instrumentti on kirkas ja edessä.
Miksauksen leveys
Kaupallinen miksaus soi leveästi ja mahtipontisesti. Kokeile seuraavia vinkkejä saadaksesi oma miksaus soimaan leveästi. Panoroimalla soittimet täysin vasempaan ja täysin oikeaan laitaan. Ekvalisoimalla vasenta ja oikeaa laitaa soittimissa eri tavalla. Yksi asia mikä monta kertaa voi alussa tuottaa päänvaivaa on se, että kun virtuaali-instrumentti soundit ovat yleensä tosi isoja stereosoundeja, mitkä kuulostavat yksinään hienoilta, niin kun niitä stereosoundeja laittaa päällekkäin useita, niin lopputulos ei enää olekaan laaja stereokuva. Siinä tapauksessa on hyvä monottaa soundeja ja panoroida niitä eri laitoihin. Monosoundeihin toimivat erilaiset flanger, chorus ja phaser efektit. Voit kokeilla laittaa master ulostuloon stereolaajennin plugarin. Näin voit kontrolloida miksauksen leveyttä kokonaisvaltaisesti.
Efektit
Siinä missä kokki maustaa ruoan erilaisilla mausteilla, ovat erilaiset efektit miksauksen suola ja mausteet. Näin mauttomasta rungosta saadaan aikaan maistuva koktaili.
Erilaisia efektejä on todella paljon. Laitetaan tähän niistä useimmiten käytettyjä
- MODULAATIO EFEKTIT: Chorus, tremolo, flanger, phaser
- AIKAANPOHJAUTUVAT EFEKTIT: Reverb, delay, echo
- TAAJUUS SPEKTRIIN LIITYVÄT EFEKTIT: Eq, panorointi
- DYNAAMISET EFEKTIT: Kompressori ja särö
Efektien käytössä kannattaa pitää pää kylmänä. On helppo laittaa liian paljon efektiä. Efektien käyttö edellyttääkin tyylitajua, joka tulee harjoituksen ja analyyttisen musiikin kuuntelemisen kautta.
Monotsekki ja eri kaiuttimista kuunteleminen
Vaikka teet miksausta pääasiassa yhdellä kaiutin parilla, on hyvä kuunnella työtäsi mahdollisilla lisäkaiutinpareilla. Tämä antaa sinulle perspektiiviä siihen, miltä miksaus kuulostaa eri kaiuttimilla. Kun huomaat eroja eri kaiuttimilla kuuntelun aikana, voit sitten tehdä tarvittavia korjaavia liikkeitä pääkaiuttimien kanssa työskennellessäsi. Iphonelle on sellainen plugari tarjolla kuin audreio. Tämän avulla voit kuunnella miksaustasi reaaliajassa iphonesta tai ipadilta. Ei tarvitse tehdä mitään bouncausta ekaksi ja lähettää sitä iphoneen. Voit vaikka miksata iphonen kaiuttimen kautta. Erittäin kätevä. Suosittelen. Huomasin että support on tähän plugariin loppunut, mutta sen voi edelleen ladata.
Monokaiuttimen kautta kuunteleminen paljastaa mm. sen, että häviääkö jokin instumentti kokonaan. Monokaiuttimessa balanssi muuttuu, koska nyt kaikki stereopanoroinnista johtuvat volume erot summataan monoksi, eli kaikki tulevat yhdestä kaiuttimesta. Avain kaikkiin eri kaiuitinparikuunteluihin on se, että kuuntelet paljon musiikkia ja opit tuntemaan jokaisen sinulla olevat kaiutinparin. Muuten vertailusta ei ole mitään hyötyä, koska et tiedä miten sinun tulisi kyseisen kaiutinparin kuulokuvaan suhtautua.
Referenssiin vertaaminen
Nyt sitten ihan oikeasti sanotaan tämä kerran selvästi! VERTAILE, VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE VERTAILE !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
En voi kylliksi painottaa tätä asiaa. Kuinka monta kertaa sinulle on käynyt niin, että miksailet biisiä ja sinusta tuntuu, että kaiuttimet puskevat tuhtia bassoa, yläpäät soivat kirkkaasi ja miksaus on laajaa ja syvää. Sitten kuuntelet esim spotifystä jotain kaupallista biisiä ja sinut valtaa syvä masennus. Se mikä olikin mahtipontista ja hienoa, kalpenee kaupallisen miksauksen rinnalla. Tämän takia on elintärkeää, että vertailet miksauksesi aikana tuotostasi kaupalliseen. Näin sinulla säilyy perspektiivi ja näet, että missä kohden rima kulkee. Sinun tulee tavoitella tuota kaupallista rimaa.
Tarjolla on muutamia hyviä vertailuplugareita ja niitten käyttö on vaivatonta ja helppoa. Kun teet vertailua, niin sinun täytyy varmistua siitä, että äänenvoimakkuus on sama sekä sinun että kaupallisessa miksauksessa. Varsinkin plugarien ominaisuus, jossa plugari säätää volume-erot tasapuolisesti niin, että kummatkin, sekä oma miksaus ja kaupallinen miksaus, kuulostavat yhtä lujalta, on vailla vertaa. Plugareita esim. Plugin alliancen ADAPTR. Mastering the mix REFERENCE. Plugari sijoitetaan master ulostulon viimeiseksi plugariksi.
Kuunteluvoimakkuudet miksatessa
Ihmisen korva kuulee eri taajuudet tasapainoisimmin kun äänenpaine on 85 desibeliä. Ihmisen korva kuulee myös eri tavoin balanssin riippuen äänenvoimakkuudesta. Herrat Fletcher ja Munson ovat tehneet tästä tutkimusta. Näistä johtuen olisi ideaalia miksata, kun äänenpaine on 85 desibeliä. PIenessä huoneessa optimi olisi siellä 78 desibelin tienoilla. On miksaajia jotka sanovat, että he miksaavat niin hiljaa, että samaan aikaan voi keskustella toisen kanssa sujuvasti. Eikä olekaan mitään järkeä luukuttaa kovaa, koska siinä tapauksessa korvat menevät lukkoon, etkä enää osaa miksata objektiivisesti. Jos miksaat hiljaa, on kuitenkin syytä välillä nostaa äänentasoa, että kuulet miten bassotaajuudet potkivat. Pyri pitämään perusmiksaustasosi aina samalla äänenvoimakkuudella.
E-miksaus on valmis entä siitä eteenpäin?
Nyt olet saanut miksauksen valmiiksi ja on aika antaa se asiakkaalle. Voit tehdä loppustereobouncen vaikka 24bit, 44.1kHz ja mpeg3 320kbps muodossa. Nämä ovat asiakkaan kuunteluversioita. Toimitat nämä tiedostot asiakkaalle haluamallasi tavalla. Esim WETRANSFER palvelun tai DROPBOXIN tai GOOGLE DRIVEn kautta.
Jos toimitat asiakkaalle kuunteluversion, niin voit jättää mahdollisen limitterin master ulostuloon päälle. Mutta jos toimitat sen masteroijalle, niin ota se pois. Muista myös käyttää dither 24bit algoritmiä. Masteroijalle toimitat esim 24bit, 48kHz tiedoston.
Olette sopineet asiakkaan kanssa, että miten monta kertaa teette muutoksia miksaukseen ja teet korjauksia tarpeen ja asiakkaan pyyntöjen mukaan.
Ei muuta kuin hyviä miksauksia itsekullekin säädylle.
Oletpa sitten mistä tahansa, niin jos kiinnostuit e-miksauksesta kanssani, niin ota yhteyttä, niin laitetaan miksaukset kuntoon. Lue lisää palveluistani äänitysstudioturku nettisivuilla.